torstai 16. lokakuuta 2014

Good morning!




Hyvää syyslomaa kaikille, toivottaa uninen peittotoukka sängyn pohjalta. Rakas äitini ilmoitti eilen iltasella tämän päivän ohjelmaksi pihan haravointia - heti aamusta! Nautin (vielä) jokaisesta hetkestäni sisäseinien turvassa, mutta pelkään että kohta käsky käy. Aamupalaakaan en ole saanut aikaiseksi tehdä, vaikka masuni murahtelee turhautuneena. Minkäs sille voi kun Snapchat on elämä ja wappia pitäisi koko ajan kyyläillä. Jokuhan voi olla hengenvaarassa, joten langan päässä on oltava!


Tyttö ja pommi on mun äikäntunnin lukupäiväkirjan ensimmäinen lukukokemus. Takakansi lupailee vauhtia ja vaarallisia tilanteita, väkivaltaista yötä, jona koston ja ajojahdin kierre käynnistyy graffitintekijöiden ja vartijoiden välillä. Yleensähän siis en lue rikosromaaneja, luettavani yleensä koostuvat enemmänkin hömppäteinielämistä ja vampyyreistä, mutta menkööt. Jos kellään on kokemuksia/mielipiteitä kyseisestä kirjasesta niitä saa jaella sit tännekkin päin!:)

tiistai 30. syyskuuta 2014

Kuukauden kuulumiset





30.8 Venetsialaiset: käytiin Mikon kanssa patsastelemassa väkijoukossa, kuvailemassa ilotulitusta ja morjenstamassa selvästi päihtyneitä ystäviä. Ihana nähdä meidänkin pikkukyläsessä ihmisiä ulkona sosiaalisina yhdessä. 



5.9 Mikon synttärit: juhlistin kullan synttäreitä juustokakkujen ja iloisten sukulaisten parissa. Lahjaksi löysin tommoisen Seppälän neuleen.

12.-14.9 Tyttöleiri 1-4lk: Minä ja viisi muuta mukavaista kaveripiiristäni autoimme pikkutyttöjen kaitsemisessa, askartelussa ja järjestyksen valvonnassa. Ja söimme törkeän hyvää leiriruokaa ja nauroimme yö myöhään. Ja kuvien saldo on pyöreähkö nolla. 



20.9 Kampaamo: Finally did it! Värjäsin ne auringon säteiden polttamat vaaleiden hiuksen kuvatukset takaisin tummaksi ja leikkautin pahimmin kuivuneet latvan pätkät.




22.9 Rovaniemi w/ Mikko: Päätettiin lähteä päiväksi tuhlaamaan omaisuutemme tuohon pohjoiseen kaupunkiin, eikä päivä ois olisi voinut mennä paremmin, ehdittiin käydä kaikki halutut kaupat, ostoksia löytyi enemmän kuin tarpeeksi ja päivän lähestyessä loppua käytiin Rosson kalliissa - mutta tunnelmallisessa ravintolassa syömässä pizzat ja jälkkäriksi Dolce Apple - niminen jälkiruoka. Voin tietty kuvata kaikki ostokset erillisessä postauksessa, jos kiinnostaa :3





            
 30.9 Today: Sain viimein aikaseksi koota melkein kuukauden tapahtumat yhteen postaukseen, pelasin The Sims 3:sta(kuten koko muunkin koeviikon) ja tein juustokakun lasipurkkiin... Olisi todennäköisesti pitänyt kerrata HUOMISEN musiikin kokeeseen ja ylihuomisen (hermostuttavan, kuolettavaan, hankaluus maximukseen eli=) historian kokeeseen, mutta iltahan on vielä nuori. Kaikesta huolimatta koeviikolla on R-E-N-T-O-A. Koulussa pari tuntia, syömistä ja mahdollinen kertaustunti...That's it. Voisin jopa tottua tähän rytmiin. Simssin peluun lisäksi oon viime aikoina käyny paljonkin kävelyttämässä hauveliani metsän siimeksissä. Kai se raikas syysilma on kuitenkin meille molemmille terveellistä. :3

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Heippa hei kesä, tervetuloa lukioon!










Näin se kesä pyörähti. Ilmat oli yllättävän lämpimät, itikan puremia enemmän kuin tarpeeks ja rusketus, joka toivottavasti säilyy talven läpi. Jopa mun hiukset on pidentynyt ja se on jo uutta! En ole ollut kovinkaan aktiivinen blogini puolella ( ja se näkyy lukijoiden määrän laskussa) , mutta otin kesän chillisti, enkä panostanut kuin töissä. Enkä kadu sitä.
Tänään olikin eka päivä uudessa koulussa, nimittäin Lukiossa. Liian aikaisen herätyksen ja jo nyt päälle painavan stressin takia päivästä ei jäänyt päähän kuin jäätävä särky. Uutta opittavaa joka tuutista ja pirteitä kasvoja hokemassa, että "Mekin opittiin nää ajan kanssa!". No kivat teille.
Tähän kevennykseen vielä pari hätäisesti ikuistettua päivän päälykuoreni -kuvaa. Eli valkoinen paita on H&M:än liikkeestä samoin farkut, kengät pongasin taas Aleksi 13:sta. Mukavaa koulujen/töiden alkuja kaikille ! \^^/
          

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Turkin matkan alkufiiliksiä

Ohi on reissu tää, rusketusrajat, läjä vaatteita ja muistot käteen jää... Ton runollisemmin en ois voinu aloittaa mun kertomustani n. 10 päivän reissulta poissa kotoa. Olin jännännyt reissua ihan törkeen kauan ja oli se kyl kaiken pakkaamisressaamisen arvoinen. Sunnuntai aamuna startattiin enon auto ja lähdettiin ajamaan tuskallisen tylsää kahdeksan tunnin ajomatkaa Helsinkiin. Matka taittui nukkuessa ja lievästi pahoinvoiden, automatkat kun ei oo se mun juttu. Helsingissä yövyttiin sukulaisten luona ja seukki päivällä kierrettiin kaupoilla. Vaikka Helsingin pitäis olla maailman pienin suurkaupunki se on kyllä aivan tarpeeks suuri sokkelo mulle! Kaupoilla kuumotti niin törkeesti laarata syli täyteen vaatteita ja vallata sovituskoppi tunniks arpoen valkosen ja mustan väliltä, mutta pidin pintani! Nyt kun kerran liikenteessä oltiin omilla säästöillä ja syöminenkin on tärkeää. Sitä paitsi, enhän sitä valkoista röyhelötoppia ois tarvinnut... Lentokentälle lähdettiin sit suunnistaan AIVAN liian aikaisin yöllä! Miks sinne kentälle pitää mennä istumaan niihin epämukaviin penkkeihin kahdeksi tunniksi jos puolessa tunnissa ehtii mainiosti? Siellä sit odoteltiin ja istuttiin silmät kierossa lennon lähtöä. Lento sinne oli vaivaton eikä kestänyt kun sen vaivaiset kaks ja puoli tuntia, mutta se bussimatka hotellille! Jos autot ei oo mun juttu niin linja-autot vielä vähemmän. Onneksi sentään sen kahden tunnin istuminen palkittiin kun päästiin hotellille. Iso huone ilmastoinnilla! Ihmiselle, joka tykkää nukkua kuin eskimo iglussa se oli vähintään Jumalan lahja!
Hotellilta hipsittiin sit suoraan vastapäiselle rannalle. Hiekka oli +50 asteista ja aallot nakkas meidät onnettomat rantahiekkoihin asti :D Taivas oli pilvetön ja aurinko möllötti joka päivä. Voiko olla ihanampaa.









sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kun yksi ovi sulkeutuu, toinen avautuu (toivottavasti)



   






Nyt se loma sit alko ja koulu päättyi. En oo vieläkää oikee heränny siihen ajatukseen, etten mee enää sinne tuttuun ja turvalliseen peruskouluun. En ymmärrä miten jotkut niin väittää, ettei niillä tuu yhtään haikea olo, kun 9 vuoden opinnot jää taakse muistoineen - itsellä kun koko juhlan ajan kiersi pisarat silmissä. Sentään sinnikkäästi jaksoin odottaa juhlan läpi ja pihalla halien välissä sit murruin. Fiksuna olin laittanu tekoripset ripsarin sijaan, vaikkei nyt mitään tulvaa vuodatettukkaan. Positiivisena ylläripyllärinä mun numerot ei kuitenkaan hiponeetkaa iha kengän pohjia - mihin olin jo henkisesti valmistautunut, kun läksymonisteita ei vain tullut täytettyä. Sinäänsä mun numerot ei ansiokkaasti nousseet, muttei laskeneetkaan. Pääasiahan kumminkin oli se avoin ovi lukioon. Tosin pelkkä ajatuskin niistä lukuläksyistä ja koeviikoista saa stressikertoimet hipomaan tähtiä. Mulla ei oo mitään hajua miten tuun selviämään kaikesta rehkimisestä. Onnekseni tässä on n. kahden ja puolen kuukauden shokkiaika, jota voi mun mallin mukaan käsitellä mökillä auringon alla löhöten ja vastapainona töissä ahertaen. Jos tetissä jotain opin hyllyttämisen ja mummojen neuvomisen lomassa, niin sen, että prisman arki ei ole juhlaa - mitä ne mainokset ikinä väittäiskään. Mutta rahaa on mukava omistaa, eikä se kaksi viikkoa kumminkaan elämää kaada.

sunnuntai 27. huhtikuuta 2014

Tanssijaiset 2014




(huoh kuvien koot eivät suostunu täsmäämää)
Meillä siis oli torstaina koulussa tanssiaiset ja ilta oli yksinkertaisesti parhain kaikista.
Tanssittiin isossa porukassa keskellä salia, ikuistettiin asuja kuvilla, syötiin naminami muffinssit ja
pidettiin superkivaa ! :3
Kuvia on harmillisen vähäsen, koska salissa oli pimeää ja koristeet olivat kärsineet illan myötä.
Olisin kyl halunnu kuvia koristeistakin... Teemana oli avaruus ja seinille oltiin kiinnitetty eri planeettoja ja tähtiä, valoja ja seinään oltiin muotoiltu ilmapalloilla  2014. 
Ysit olivat keskipisteenä näissä tansseissa ja meillä oli myös omat tanssinumerot...
Mun mekko oli tilattu Jj's housesta ja kengät Seppälästä :)